lauantai 22. helmikuuta 2014

Hiljaiseloa ja odottelua

Neulonnan suhteen vietin hiljaiseloa sellaisen puolivuotta, puikkoihin ja lankoihin keskittyminen jostain syystä oli yksi pahimmista pahoinvoinnin aiheuttajista, joten saivat levätä. Tästä syystä nyt ei ole valmistunut mitään myöskään niille tuttaville, jotka ovat toiveita esittäneet ja jatkossakin aion neuloa lähinnä omia malleja :) Paljon kivempaa katsoa mitä omista ideoista saa aikaiseksi, kuin toteuttaa toisten suunnitelmia. Ja nyt on menossa jonkinmoinen lastenvaatekausi. Parhaillaan tosin puikoilla tulossa sukat itselle bambu-villalangasta, niistä sitten myöhemmin.

Tässä sitten hänelle, joka neulontataukoon oli syynä:


Lanka Hjerte Sock ja Austermann Step
sukat vastasyntyneelle

Lanka Drops Cotton Merino
(nauha askartelukopan pohjalta, saattaa vaihtua vihreään, en ole vielä päättänyt)
Peitto, myssy ja 2 paria tumppuja

Lähikuva peiton pintaneuleesta

 Jostain syystä bloggerin käyttökin on nyt ihan hukassa, enkä saanut näitä kuvia vaakaan, vaikka ne koneella niin ovat :/

Lisäksi sain synttärilahjaksi haluamiani lankoja, siispä nettikaupan kautta kotiutin


Drops Lace - huiviin
Drops Safran - lapsen mekkoon (+leppäkerttu napit)
Drosps Nepal - lapasiin, ja pipoon jos riittävät
Drops Cotton Light - lapsen paitaan (+pöllönapit)

Langat valitsin aiemmin Barcelonasta ostamieni nappien perusteella, ja huivin ja lapasten langat värin ja materiaalin vuoksi.


Ja tähänkin sain vihdoin ja viimein vetoketjun laitettua, harmi vaan, että taitaa tuo poika kasvaa tästä ohi jo ennen seuraavia kunnon talvikelejä, jolloin tarvitsisi. Ehkäpä kevättakkiin pitää siirtyä aiemmin ihan vaan sen takia, että saa tämän päälle :)

Lanka Novita Polku (munakoiso ja paprika)
Ohje mukaillen: http://www.ravelry.com/patterns/library/lumihiutaleet-kuusimetsassa---villapuku
(toinen lahje ei ole pidempi, vaikka kuvassa siltä näyttää)

Ja poika on saanut myös sukat, lisäksi valmistui toisesta  jämästä toinen pari vauvasukkia.

Siniset sukat: Viking Vilma ja Novita Wool
Vauvan sukat: Hjerte Sock




4 kommenttia:

  1. Paljon onnea hiljaiselosta :)
    Mistä kaupasta tilaat lankoja?

    -Laura

    VastaaPoista
  2. Nuo Dropsin langat on Liljan lankakaupasta, tulivat smartilla heti seuraavana arkipäivänä :) Yleensä jos jotakin tiettyä lankaa haluan niin käyn läpi useita verkkokauppoja ja katson mistä saa edullisimmin.

    VastaaPoista
  3. Muuten, nuo vastasyntyneen sukat taitavat lähteä seuraavaan sukkakeräykseen jonnekin keskolaan, eivät mahtuneet meidän möhkäleelle. Luomuna syntyneen tyttären paino oli melkein 4,6kg <3

    VastaaPoista

Jätä jokin jälki käynnistäsi