Hyvä äiti huono äiti

Useita blogeja lukiessa on tullut sellainen olo, että nykyään on muotia kertoa kuinka huono äiti on. Onhan se hyvin vapauttavaa lukea, että jokainen tekee virheitä eikä kukaan ole täydellinen. Suomalaisessa suussa perinteisesti oma kehu haisee, joten on kauniimpaa kertoa siitä missä on epäonnistunut. Se on kuulemma hyvin voimaannuttavaa, kun huomaa, että toisetkin ovat yhtä huonoja. (inhoan tuota sanaa "voimaannuttaa", yäh..) Toiset saavat kyllä kehua, siihen tulee vain vastata, että en minä nyt ihmeellinen ole. Jos sanoo "kyllä kai jokainen on omalleen paras äiti", niin vedetään mukaan lastensuojelutapaukset, että ei ne kuule kaikki ole... Vaikeaa.

Tuoreet äidit ovat muutenkin perinteisesti osaamattomia, joten heitä kuuluu neuvoa, sen parempi mitä vanhempi neuvoja on. Ihan totta toki, että iäkkäämmillä ihmisillä on kokemusta vuosien takaa pienten ihmisten hoidosta ja heitä kannattaakin jossain määrin kuunnella, mutta suositukset ja ohjeistukset on aikojen saatossa sen verran muuttuneet, ettei se miten tehtiin 50-luvulla enää olekaan se mikä nykytiedon valossa olisi lapselle "parasta". Eihän se ole ihme, että äidit kokevat olevansa huonoja kun eivät pysty täyttämään sekä kasvatusoppaiden, neuvolasuositusten, että isovanhempiensa odotuksia.

(Meillä koirakin katsoo pikkukakkosta, voi kuinka huono äiti sillekin olen)

Sitten puhutaan paljon äitien masennuksesta, toki siihen on monia syitä, mutta olisiko joku syy myös, että äideillä kuuluu tänä päivänä olla sellainen "huonon äidin" - identiteetti, jotta he olisivat hyväksyttyjä? Hyvä äiti on äiti, joka hyväksyy olevansa huono. Melkoisen naista alistavaa vai kuinka?

Jokainen tekee arjessa virheitä ja tulee tilanteita, joissa olisi voinut toimia toisin. Se, että teke virheitä, tarkoittaa, ettei ole täydellinen, vaan ihan tavallinen ihminen. Riittää kun täyttää lapsensa tarpeet, ei tarvitse täyttää myös sukulaisten, neuvolatätien tai supermarjon tarpeita.

Minä toivoisin, että me äidit arvostaisimme sitä mitä olemme. Jokainen äiti haluaa olla hyvä lapsellee, toinen tekee sen hoitamalla omansa kotona ja joku muu näkee parhaaksi lapselleen antaa lapsen sijoitukseen. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja ratkaisut sen mukaisia. Puhun ihan yksinkertaisesti siitä, että kaikista virheistä huolimatta, emme me tavalliset äidit ole huonoja. Me olemme hyviä, mutta emme täydellisiä.

Ja ovat ne isätkin hyviä.

Tuolien viides elämä

Keittiön tuolit sai suunnilleen pari vuotta sitten uudet päälliset Eurokankaan palalaarista löydestystä canvas-kankaasta. Muuten hyvä ja ihanan värikkäät, mutta 3 vuoden aikana eräs vauva kasvoi ja opetteli ensin syömään ja sitten kuivaksi. Sen oli sitten tuolit näköisetkin.

Nyt, kun ensimmäinen jo osaa ja toinen ei vielä edes opettele, niin pistettiin tuolit uusiksi.


Viimeksi vain ompelin päälliset alempiin kerroksiin kiinni. Kahdessa tuolissa onnistui ja kolmeen sitten nidoin, kun alemmat kerrokset oli tiukemmassa.

 Tällä kertaa purin kaikki. Paljastui, että kolmelle tuolille tuo aiempi päällyste oli jo neljäs. Kahdesta löytyi alta alkuperäinen vihertävä kiinni naulattu kangas.

Kolmeen tuoliin oli vaihdettu myös istuintyynyt joskus, nämä olivat kaikki vielä siistissä kunnossa niin saivat jäädä. Pehmuste vielä liimattu kiinni runkoon.

Mutta tuon vihreän kankaan alta löytyikin sitten mukavasti pölyttynyt ja virttynyt kasa ehkäpä 60 vuotta vanhaa villaa ja langan pätkiä.

Näitä kahta tuolia varten piti lähettää mies vaahtomuoviliikkeeseen:

Alastomat tuolit, runko ja irrallinen istuinosa:

Tällä kertaa ostin ihan tätä tarkoitusta varten sopivaa kangasta. Sunbrella kangas, voi kuulemma pestä kloriitilla eikä väri lähde, pitää kosteutta, hylkii likaa, homesuojattu, hengittävä ja sopii vaikka ulos... Kuulosti erittäin myrkylliseltä, mutta eipäs ollutkaan. Kankaalla oli öko-tex sertifiointi ja Greenguard Air Quality - sertifiointi. Pesin, silitin ja leikkasin, sitten vain nidoin kiinni. Parasta tässä nitomisessa on se, että ei tartte ommella, jollei sitten halua reunoja huolitella, mutta ei se kangas sieltä purkaudu, kun on niittiä vierivieressä. Ehkä kuuluisia viimeisiä sanoja, mutta niin ei käynyt neljälle aiemmallekaan kankaalle.

Tuolien viides elämä näyttää siis tältä. Salama vähän haalistaa tuota väriä, mutta näin näkyi tuo kankaan eläväisyys.

En ollut aluksi ihan varma pidänkö lopputuloksesta, mutta toisaalta ne on aika tyylikkäät. Mitä mieltä olet sinä, joka eksyit tätä tekstiä lukemaan?

Ainoa lapsi saa aina kaiken

Että meinasi tänään puistossa palaa päreet erääseen mummeliin, joka tuli paikalle lapsenlapsensa kanssa. Mummolla ei ollut mitään hyvää sanottavaa lapsenlapsestaan, koko ajan hän oli äänessa ja koko ajan hän kertoi, kuinka tyttö ei osaa huomioida muita ja kuinka hänelle pitää olla tiukka, koska hän on ainoa lapsi ja taitaa sellaiseksi jäädäkin, kun ei äiti halua toista. Tyttö ei osaa pienempiään varoa ja luulee aina kaiken saavansa, kun sellaisia ne ainoat on. Hänen pitää kovalla kurilla kasvattaa, kun äitinsäkin oli juuri ostanut lapselle pehmopupun. Omasta mielestäni tyttö kyllä hienosti liukumäessä varoi poikaamme ja pyysi väistämään ennen kuin laski, jos poika oli liukumäen alla. Yritin sanoa, että ei sitä toista välttämättä tule, vaikka haluaisi... En saanut kovin pitkälle lausetta jatkaa, kun hän jo kertoi, että eivät ne toista halua, kun lapsi haittaa heidän matkailuaan ja hän on tämänkin saanut hoitaa.

Pidin  suuni kiinni. Teki tosin aika tiukkaa ja oikeastaan olisi pitänyt ärähtää. Varsinkin siinä vaiheessa, kun tyttö kiljui riemusta keinussa ja mummo hyssyttelemään, että "ei saa huutaa, kirkossakin on jumalanpalvelus menossa". Puistosta kirkkoon on varmaan joku 300metriä. Minun lapseni saa kyllä riemusta kiljua puistossa, jos ollaan kirkossa niin sitten ollaan hiljaa.

Minä olenkin varmaan kieroon kasvanut vanhempi. Olen ainoa lapsi. Ennen kaikkea se, että on ainoa ei missään nimessä ole lapsen syy. Eikä vanhempienkaan. Toisinaan vaan käy niin, ettei toista tule. Ja jos vanhemmat joskus käyvät ilman lasta matkoilla niin se on ehkä ihan tarpeen. Tuokin tyttö oli kuitenkin pääsemässä keski-euroopan autoreissulle loppukesällä. (Ajatelkaa mitä kaikkea isovanhemmat ventovieraille puhuvatkaan?)

Silti ne katseet ja streotyyppiset ajatukset siitä, että on ainoa, satuttaa. "Aah..ainoa, no se selittää" Niin mitä se selittää? Sen, että ajattelee itse ja ongelmat on pitänyt ratkaista itse? Sen ettei ole liittolaista vanhempia vastaan kun on teini-ikäinen? Sen, ettei osaa huomioida muita? Sen, että asuu rivarissa? Sen, että osti hevosen? Sen, ettei halua nigerialaisperheessä ollessaan antaa lapselle ruokaa omalta lautaseltaan? (Siihen on kyllä enempi selityksenä se, että Suomessa lapsille annetaan ruoka omalle lautaselle ja omalla lusikalla, ettei aikuisten karies tarttuisi.) Sen, että kiersi maailmanympäri (matkakaveri oli perheensä kolmas lapsi)? Sen, että pelkään niin kovasti lapsen mahatautia (sillähän ei ole mitään tekemistä asian kanssa, että viimeksi lapsi joitui teholle)?

En saanut kaikkea lapsena enkä aikuisena. Se minkä sain vaati työtä ja uhrauksia. Sain lapsena leikkiä muiden kanssa ja vaikkei pikkusisaruksia ollutkaan, niin en saanut kaikkea - keksipaketti piti jakaa aikuisten kanssa, ja jos sieltä söi salaa niin ei ollut ketään muuta jota syyttää. Jos yksin kotona leikkasi leipäveitsellä jäätelöä ja samalla sormeaan, ei ollut isosiskoa auttamassa, vaan piti hoitaa samalla sormi ja soittaa isille. Minulle kaverit ja vanhemmat ovat korvanneet sisarukset. Ja aika monesta asiasta on pitänyt selvitä itse ja niin minut on kasvatettukin, ettei aina mennä itkien pikkuasioissa apua ruinaamaan, mutta että apua saa kun sitä oikeasti tarvitsee.

Ainoa lapsi on samalla perheensä esikoinen ja kuopus. Esikoisetkin ovat ainoita siihen asti kunnes syntyy sisarus eikä kuopuksillakaan ole pienempiä, joita "oppisi varomaan". Yllättävästi mummeli kehui meidän 3v. poikaa puistossa, vaikka hän on ehtinyt olla veli vasta vajaa 2 kuukautta. Ihan kuin se sisaruksen syntymä olisi heti tehnyt hänestä heti paremman ihmisen.

Ei ainoana lapsena oleminen tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä, jotkut kymmenen sisaruksen kanssa kasvaneet ovat pikkupahoilaisia ja jotkut ainokaiset pyhimyksiä. Itse en varmaan täysin kumpaakaan näistä, luultavasti jotain siitä väliltä niin kuin suurin osa ihmisistä.

Olitte lukijat mitä mieltä tahansa ainokaisista niin älkää missään tapauksessa mollatko niitä ainoita lapsia! Ainoat aikuiset ehkä kestävät paremmin, mutta miten lapseen vaikuttaa se, että hänestä puhutaan koko ajan pahaa, koska hän on ainoa? Tai vanhempiin, jotka eivät syystä tai toisesta saa toista lasta? Ei se meillekään mikään helppo paikka ollut edes yrittää, esikoisella on 2 perityvää sairautta. Ne voivat olla niin kipeitä asioita, että ajattelemattomat sanat saavat aikaan sukuriitoja ja syyllistäminen viiltää syviä haavoja. Miettikää miten puhutte ainoista lapsista, sillä se on ainoa asia mitä ainoana lapsena elämisestä haluaisin muuttaa.

                                                               ~~~~~~~~~~~~~~

Puistopäivän nyt vielä kruunasi se, että poikani tipahti karusellista ja löi nenänsä. Vertahan tuli sitten aivan hirveästi ja sitä hoitaessa taustalla oli motkottamassa tämä sama mummeli... EA-taitoisena tilanne oli aika äkkiä ohi, ei sattunut mitään pahempaa ja vuotokin tyrehtyi ja lapsi vaikuttaa aivan normaalilta, että ei itseään sen kovemmin kolauttanut, vaikka säikähtikin pahasti. Mutta ehkä sekin nyt sitten oli minun syyni, muutenkin kuin, etten pitänyt riittävästi lapsesta kiinni. Eiköhän se pohjimmainen syy ollut se, että olen ainoa enkä ole oppinut pitämään pienemmistäni huolta. (Ei mummeli niin sanonut, kun eihän hän tiennyt, että ainokaiselle puhui, mutta sellaista nyt vaan tuli mieleen) Samassa mummeli myös torui lapsenlastaan, että kato nyt kuinka käy, ei pidä olla liian varomaton kun voi sattua. Mitähän se karusellin toisella puolella istunut tyttö mietti? "Minun syyni, että toinen tipahti, kun olen ainoa enkä osaa varoa" Toivottavasti äitinsä ostaa lapselle toisenkin pehmoeläimen lohdutukseksi. Ja kertoo, ettei se ollut hänen syynsä. Minä en ehtinyt, kun huolehdin omastani.

Pöllönappipaita, osa 2, ranteesta kainaloon

No niin, hieman vauva-arki verottaa harrastamista. Pöllönappipaita on kuitenkin saanut jo hihat.

Hihan "kaava" lasketaan mittamaalla mallipaidasta ranteen ympärys tai mittaamalla lapsen ranne ja lisäämällä siihen muutama sentti. Lisäksi tarvitaan mitta ranteesta kainaloon ja hihan leveys kainalon kohdilla. Näitä sitten verrataan omaan tiheyteen.

Yksinkertaisuudessaan hiha neulotaan niin, että luodaan ranteenympärystä varten tarvittava silmukkamäärä, neulotaan muutama sentti ja aloitetaan levennykset tasaisin välein, neulotaan kunnes tarvittava määrä levennyksiä on tehty, jotta hiha on riittävän leveä kainalon kohdalta.

Omassa paidassani laskin tarvitsevani 32 silmukkaa ranteeseen ja 46 silmukkaa kainalon kohdille. Koska viimeistä lisäystä ei kannata tehdä juuri ennen kainaloa päädyin tekemään lisäykset niin, että viimeisen lisäyksen jälkeen jäi vielä yhden lisäysvälin verran silmukoita. Samoin lisäyksiä ei aloiteta heti ranteesta. Neuloin siis ranteen joustimen + yhden kapean raidan ja tein lisäykset 7 kerroksen välein silmukan päähän ensimmäisen puikon ensimmäisestä ja viimeisen puikon viimeisestä silmukasta.

Ongelmaksi itselläni tuli se, että pyöröillä, joista silmukat eivät itsekseen tipahtele, oli käsialani löysempää kuin sukkapuikoilla neuloessa. Siispä ensimmäinen hiha tehty puikoilla 2,5 meni purkuun. Toiset tein puikoilla 3 ja edelleen hieman liian tiukkaa, mutta en viitsinyt purkaa - uudet langat odottelevat jo puikoille pääsyä ja tyttären paitaa jo olen aloittanutkin :P - joten antaa olla nämä hihat näin. Siispä note to yourself: tarkista käsiala, kun vaihdat puikkotyyppiä ja myös silloin jos neulomisessa on ollut tauko.

Hihat yhdistetään paitaan niin, että lasketaan takakappaleelle ja etukappaleelle tarvittavat silmukat ja "taitoskohtiin" neulotaan hihat samalle pyörölle. Sekä paidan, että hihan puolelta kainalon alta jätetään apulangalle parin sentin verran silmukoita (aikuisen paidassa n.5cm). Nämä päätellään myöhemmin neulomalla yhteen = kolmen puikon päättely. Tässä paidassa on 6 silmukkaa. Koska tähän paitaan suunnittelin raglan-hihat merkkasin hihan ja vartalo-osan vaihdoskohdan silmukkamerkillä. Raglan-kavennukset tulevat sitten näiden merkkien kohdille.